Castro aloittaa kolumninsa toteamalla, että salamurhaajat voivat edellen hyvin, heitä ei ole saatu vastuuseen teoistaan. Sitten hän laajentaa näkökulmaa: Romeroa eivät murhanneetkaan yksin ne, jotka suunnittelivat salamurhan, latasivat aseensa ja painoivat liipasinta. Yhtä tärkeätä roolia tapauksessa näytteli sosiaalinen eriarvoisuus, tulonjaon epätasaisuus, yhden ryhmän nauttimat etuoikeudet. Ja nämä murhaajat ovat samalla tavalla edelleen vapaina, ja tappavat edelleen. Lapsia kuolee nälkään, ripuliin ja aivan tavallisten vilustumisten jälkitauteihin, ja nämä murhaajat ajavat ihmisiä muutamaan pois oman maansa kurjuudesta henkensä kaupalla. Oscar Romeron tappajat ovat esteenä demokratian kehittymiselle, he ylläpitävät lahjontaa ja estävät käymästä järjestäytyneen rikollisuuden ja huumekaupan kimppuun.
Guido Miguel Castro päättää kolumninsa toiveeseen Romeron kanonisoinnista. Tämä sama haave joka toistuu muissakin kirjoituksissa tuntuu paavi Franciscuksen virkaan astumisen jälkeen olevan lähempänä kuin koskaan ennen. Kaksi edellistä paavia jäädyttivät toiveet täydellisesti, mikä ei ole lainkaan kummallista kuin muistaa heidän taustojaan (Miten puolalainen kommunistivallan alla elänyt paavi voisikaan nähdä mitään hyvää väliamerikkalaisessa köyhien puolesta puhujassa?) Pilapiirtäjä Otto Meza ottaa toisen näkökulman tähän autuaaksijulistamiseen kuvatessaan Oscar Romeron auttamassa perheenäitiä pupusojen paistossa samalla kun pyhimykset pohtivat hänen pyhyyttään: "Tulin puhumaan hänen autuaaksijulistamisestaan, mutta hän sanoi että hänellä on nyt tärkeämpää tekemistä."
Lähteet: Diario CoLatinon artikkeli
La Prensa Grafican artikkeli
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti